18. joulukuuta 2015

Pikkuisia Jouluja

Sehän alkaa olla viimeiset hetket käsillä pikkujoulujen vietoille, jos meinaa ennen Joulua niitä viettää. Miulla tuli tänä vuonna kahlattua kahdet pikkuiset joulut läpi, kolmannetkin olisi ollut, mutta ne peruuntuivat eri syistä. Mutta katsotaanpa millaisilla kynsillä sitä käytiin tonttuilemassa. Ei varmaan tule kellekään yllätyksenä, että puna-mustilla kynsillä mentiin ;D

Ensimmäiset hippalot oli marraskuun alkupuolella. Vietimme pikkujouluja enstisten opiskelukavereiden keskuudessa. Kävimme ravintolassa syömässä ja vaihtamassa kuulumisia ja yllättäen ilta jatkui aamun puolelle asti.
Kynsille pääsi Dance Legend:n Danger Danger, jotka koristelin mustilla ruusuleimoilla (BM-323). Nimettömään laitoin leimojen tilalta MILV:n pitsisiirtokuvat. Nimetöntä lukuunottamatta mattasin vielä kynnet ja tykkäsin kyllä lopputuloksesta.

Toiset pikkuiset joulut järjesti ystäväni Heidi muutamalle kynsiystävälle. Järjestimme kimppakyydin, limusiinin, jolla saavuimme Heidin kotiin ja joka vei meidät juhlijat vielä illan päälle kylille.
Näihin hippaloihin pääsi kynsille KBShimmer:n Vicious Circles, jota sai laittaa kolme kerrosta. Päälle leimasin nimettömiin ja keskisormiin leimat laatasta A59. Tykästyin kyllä kovin tähän lakkaan, mie olen sen joskus kotiuttanut Heliumialta, enkä ymmärrä miksen ole sillä aikaisemmin lakannut kynsiä.


Heidille päästyämme oli pöytä jo valmiiksi laitettu koreaksi. Alkuun oli glögiä ja siihen niitä härpäkkeitä, jotka mie jätin ihan suosiolla väliin. Heidi oli valmistanut meille kahta erilaista piirakaa, savuporopiirakkaa ja feta-artisokkapiirakkaa. Lisukkeeksi oli vihersalaatti. Olihan muuten hyvää! Lisäksi Heidi oli laittanut pöytään kaikille pienet yllätyspussit, joissa oli pienet yllätykset kaikille. Mie sain pussista arkin MILV:n talvisia siirtokuvia, esittelen arkin kynsillä erillisessä postauksessa.


Olimme sopineet, että tuomme jokainen pikkuisen (kynsiaiheisen) lahjan, jotka sitten jaamme toisillemme. Oli ihana tunnelma, kun lahjoja alettiin jakamaan, ihan kuin pienenä tyttönä kun sai hakea joulupukilta lahjoja :D


Miun paketista paljastui Glam Polish:n lakka Krunch! Tämä on ensimmäinen lakkani kyseiseltä merkiltä. Ja pahoin pelkään, ettei tämä jäänyt viimeiseksi! Aivan mieletön lakka! Kerron kohta lakasta enemmän. Krunch!:n lisäksi paketista löytyi OPI:n käsirasva, tuoksuna apple pie, spice. Vapaasti suomennettuna ja tuoksuteltuna kaneliomena. On hyvän tuoksuinen ja sopii kyllä käytettäväksi näin joulun alla. Tykkään!


Sitten muutama sananen ihanasta Krunch!:sta. Krunch! kuuluu Glam Polish:n Knockout kokoelman toiseen osaan. Ennen kuin sain lakan kynsille, miua vähän pelotti tykkäisinkö lakasta, koska tällä hetkellä miulla on violetit lakat ihan out. Mutta kas kummaa! Tämä upea tummanvioletti lakka sai kyllä sukat pyörimään miun jaloissa. Aivan mieletön lakka! Lakkasin tällä yhtenä iltana kynteni olohuoneen kattolampun alla, ei siis mikään huippu valaistus kynsien laitossa, ja mie meinasin häikäistyä tämän lakan holoisuudesta. Olin aivan suu auki, että "mitä tämä holoisuus oikein on? Missä miun aurinkolasit on nyt kun niitä tarvitsisi??". On siis ihan mahottoman holoinen lakka!
Koristeluiksi yritin tehdä kauniita joulupalloja, vaan ihan metikköönhän ne pallot meni :D Ihan liian paksut tuli nuista "naruista" :D Mutta pilalle menneet koristelut ei kyllä yhtään vähentänyt tämän kaunokaisen upeutta. Ei tullut edes paljoa kateltua palloja, kun sitä jäi vain ihailemaan alla olevaa lakkaa.

Onko vielä edessä pikkuisia jouluja?
Vai joko saa rauhoittua joulun odotukseen?


6 kommenttia:

  1. Kivoja kynsiä ja kiitti postista tuli eilen =)
    Toivottavasti minunkin tullut perille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku ^.^
      Ja juu, tuli siun ylläri perille, laitoin vaan sen pakettiin ja aukaisen sen vasta jouluaattona ;) Niin kiitos myös siitäkin ^.^

      Poista
  2. Vau mitä kynsiä, ai että! ♥ Ja vitsit tuo Krunch! onkin mieletön ♥ Mä olen pitkään halunnut tuon merkin lakkoja testata, kaikki näyttää aina niin kauniilta :)

    Mä en ole pikkujouluillut tänä vuonna ollenkaan, mutta enpä oikeastaan olisi kerinnytkään :P Ensi vuonna ehkä sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiito jälleen ihanasta kommentista Nena Sofia ^.^
      Mie taisin jäädä koukkuun Glam Polish -lakkoihin, oon nyt kuolannut paljon sen lakkoja netissä :P

      Poista
  3. Nyt saa vaan nauttia joulun odotuksesta. <3 Pikkujoulut on tälle vuodelle ohi!
    Kaikki kolmet kynnet on aivan upeita. <3 Etenkin noi ensimmäiset on niin mieluisat. <3 Mutta myös toiset ja kolmannet. :D <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!